sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Nelikymppisillä

Eilinen ilta meni juhliessa ystävämme nelikymppisiä. Hän oli vuokrannut ravintolan illaksi ja kutsunut sinne ison kasan ystäviä. Illan aikana oli ohjelmassa livemusiikkia ja ihania puheita. Muuten oli rento ilta ilman mitään pönötyksiä. Olimme matkassa vanhalla opiskelijaporukalla. Me jotka silloin yli 20 vuotta sitten vietimme intensiivisen kolmivuotisen rupeaman opintojen parissa, emme olleet toviin tavanneet. Vaikutti kuitenkin taas siltä kuin olisimme olleet hetki sitten yhdessä, kukaan meistä ei ollut muuttunut sen enempää. Mitä nyt vähän iän tuomaa viisautta oli enemmän mutta muuten olimme taas kuin silloin ennen. Ihana ilta oli, ja juhlakalu järjesti mahtavat juhlat, KIITOS!




Ps. Olimme miehen kanssa jo matkalla juhlapaikalle kun muistin että unohdin laittaa hajuvettä! Huomaa että viime aikoina on koulun vuoksi ollut hieman kiireitä kun tälläinen oikeasti itselle tosi tärkeä rutiinimainen juttu jää tekemättä. Onneksi kello oli vielä vähän ja treffipaikkamme oli Sokoksen vieressä. Kävin suihkasemassa Chanelin Allurea ja ilta oli pelastettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti