keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Puisto & sen penkki

Kävimme iltakävelyllä ja vetisessä puistossa tuli tämä penkki ja siihen kirjoitettu ajatus vastaan. Pakko oli nappaa kuva, tässä on jotain pysäyttävää. (Vaikka en istunut ja jäänyt aistimaan elämää....)

Postia Norjasta

Olin toinen niistä onnekkaista jotka voittivat Kalastajan Vaimon lehtiarvonnassa lehden. Sain tänään postia Norjasta ja miten sitä ihminen ilahtuu pienistä suurista asioista. Olen odotellut lehden tuloa jo jonkin aikaa, ja innokkaana lampsinut postilaatikolle joka päivä. Tänään siellä oli se mitä olin odottanut kuin lapset joulupukkia: RUM-lehti Johannalta. Tanskalaista designia 130 sivua, TYKKÄSIN! Kiitos Johannalle tästä :).


Pari viikkoa sitten leikatun koristeomenapuun oksien silmusatoa:


Aamu on alkanut jo muutaman päivän tällä uudella tuttavuudella. Pidän tummapaahtoisesta kahvista ja tälläinen herkku löytyi viikonloppuna marketin hyllyltä. Suosittelen lämpimästi kaikille vahvan kahvin ystäville!


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vihersmoothie

Jo oli aika minunkin kantaa vihersmoothie-kekoon korteni. Pitkän aikaa on pitänyt tehdä oma vihersmoothie ja tämän Petriinan ihanan ohjeen mukaan tein omani. Tosin jätin proteiinijauheen pois. Smoothien maku oli yllättävän raikas! Siinä kun on mm. verigreippiä, avokadoa ja pinaattia niin ajattelin että maku on varmasti outo. Smoothie vaikutti todella tuhdilta ja ruokaisalta ja sitä se olikin.

Puoli ruokaa oli myös juoman lasi. Rakastan noita Iittalan Niva-laseja. Katsokaa kuinka tuo smoothie sivelee lasin muotoja :).




lauantai 13. huhtikuuta 2013

Arjen rutiinit ja jotain ihan uutta

Sitä aina välillä havahtuu huomaamaan että omassa elämässä on paljon arkisia rutiineja joista pitää kiinni. Heti aamusta töihin mennessä menen istumaan bussiin "omalle paikalle". Jos paikka on varattu niin ei päivä mene pilalle mutta aina sitä vähän naurahtaa mielessä kun harmittelee että hitsi, tuo meni minun paikalle istumaan. Kerran juttelin tyttären kanssa asiasta ja kas kummaa, hänen oma paikkansa on ihan sama kuin minun. Kuljemme eri aikaan aamuisin bussilla, (aikatauluista johtuen, tosin noloahan se olisi mennä samalla bussilla vaikka aiktaulu antaisi myöten, heh) joten oli hauska huomata että olemme toisistamme tietämättä valinneet saman oman paikan.  

Sama juttu työpaikan ruokalassa, porukat menee "omille paikoille istumaan", jumppasalissa jokaisella on omat paikat, ruokakaupassa valitsen oman kassan jne. Rutiinit on kiva juttu, mutta välillä on kiva rikkoa niitä. Olen leivän puputtaja ja tänä aamuna ajatelin rikkoa aamupalarutiinin. Tein kahvin kaveriksi appelsiini-banaanilautasen johon ripottelin kanelia päälle. Slurpsis oli hyvää enkä ikävöinyt leipää ollenkaan.

Ihan sentään rutiineja en romukoppaan ole tänä viikonloppuna heittänyt. Viikonloppu "alkoi" eilen kun sihautin Coronan auki ja sujautin pullon suusta limen sinne sihisemään. Ihana perjantairutiini josta on kiva pitää kiinni. Ja sitä ennen kävin postissa hakemassa uusimman LivBoxin jossa oli jotain uutta ja jotain vanhaa. Pidin sisällöstä, taaskin. Ja tottakai, boksi piti avata heti postin pihalla, en malttanut odottaa kotiin asti.

Ps. Picmonkey sai taas kyytiä. Olen aina ollut hieman hupsu ja pidän siitä että elämän ei tarvitse olla niin vakavaa. Välillä sitä miettii omaa ikää ja käyttäytymistä sen mukaisesti mutta who cares?! Tässä taas asiallisia vajaan nelikymppisen kuvasaldoa joihin on pitänyt liittää sydämiä & tekstiä. Kaikkia ihania juttuja sieltä Picmonkeystä löytyy!!!









sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pullonkorkkien uusi elämä

Uuden Kuun Emilian postauksesta bongasin PicMonkeyn ja voi jestas että on kiva kuvankäsittely-ohjelma. Juuri tätä olen etsinyt kun Photoshopilla ei toivottavia tuloksia ole saanut. Tässä ensimmäiset harjoitelmat viikonlopun pihasisustuksista. 

Asettelin etupihalle kävelykadun puolelle kevätistutuksia ja olin ajatellut että oranssit purkit pitää jollain konstilla saada piiloon. Minulla on ennen ollut haketta jolla olen siistinyt purkkeja ja esim. pensasaidan multia, mutta mielessä oli jotain muuta. En vaan keksinyt että mitä se olisi, kunnes lumia luodessa takapihalla törmäsin meidän viinipullonkorkki-kokoelmaan. Iso Ilves-tölkki täynnä pullonkorkkeja huusi apua. Otin osan korkeista ja asettelin purkkien peitoksi. Kiva lopputulos tuli, tykkäsin!

Nyt alkoi lumisade joten pullonkorkit peittyvät, kastuvat ja varmasti homehtuvat... Mutta menköön :)




 

 

Viikonlopun työvälineet pihalla olivat kovassa käytössä. Näillä huhkin hiki hatussa lumia "naapurin" pihalle. Meillä on talonyhtiön pyykkitelineet naapurissa ja sinne viskasin jonkin verran lunta. Lumikasat pieneni huomattavasti pihalla ja nyt toivon että uusi lumi on vanhan surma. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee! Vai tuleeko suoraan kesä kuten joku ennustaja oli ennustanut...


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kaikenlaista puuhaa

Ei tässä ole vieläkään päässyt siihen postaustahtiin mitä haluaisi tekstiä ja kuvaa tuottaa. Jotenkin vaan on aina jotain muuta puuhaa. Yritän, yritän, yritän kovasti tihentää tahtia. Haluisin oppia kaikkia jippoja koskien kuvankäsittelyä ja blogin ulkoasun muokkailua muutenkin. Ja tekemällähän sitä oppii, ei haaveilemalla, hihiii! Tässä kuvin napsittu muutamia tunnelmia tältä viikolta. On inspiroiduttu lehdistä, sisustettu peilikaappia pitsiteipillä ja leivottu sämpylöitä. 





Nautitaan auringosta ja toivotaan että kelit lämpenevät pian!