tiistai 30. kesäkuuta 2015

London calling!

Kauan odotettu, ja erittäin hyvään aikaan vastaan hiipivä kesäloma on kohta käsillä. Olemme lähdössä koko perheen voimin Lontooseen. Minä olen piipahtanut siellä kerran ja vähän on korvan takana ajatuksia mitä matkalla teemme. Majailemme Bethnal Greenissä, itäisen Lontoon puolella. 

Aikaa meillä on reilut 5 päivää, ja ajattelimme matkustaa paljon metrolla, bussilla ja kävellen. Tarkoitus olisi käydä mm. Portobello Roadilla, Brick Lanen markkinoilla, museoissa, kahviloissa, ja toki myös Oxford Streetillä ja Bicester Villagessa ihmettelemässä outlet-kylää. 


Viime reissulta kuvamuisto:



Jos sinulla on hyviä vinkkejä markkinoista, kirppiksistä, ja muista idyllisistä pikkupaikoista (joita ei välttämättä oppaista löydä) joissa voisimme käydä niin laita ihmeessä kommenttiboksiin vinkkejä. Tai jotain muuta mainittavaa Lontoosta niin kaikki mahdolliset vinkit otetaan ilolla vastaan. 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

One Direction Suomessa

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa :)









Viime vuoden Tukholman keikka oli vielä hyvin mielessä ja siksi olikin kiva palata fanitustunnelmiin kotikaupungissa. Oli aivan mahtava keikka, jälleen kerran! Ihanaa että fanit olivat kehittäneet yllätyksiä keikan varalle. Esimerkiksi etukäteen sovittu "kukkameri" oli todella vaikuttavan näköinen ja bändin pojatkin tuntuivat tykänneen siitä, ja monesta muustakin kyltistä yms. mitä uskolliset fanit olivat askarrelleet. Nyt on kotona väsynyt, mutta onnellinen directioneri. Tästä on hyvä hänen jatkaa kesälomaa kun voi muistella ihanaa keikkaa, ja sitä että idolit ovat vihdoin käyneet Suomessa!

Erityiskiitos SPR:n henkilökunnalle, jotka hoitivat keikalla voipuneita erittäin hyvin! Vilske kävi teltassa, ja apua tarvisevat pääsivät äkkiä hoitoon!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kuule Anna, et sinä osaa piirtää...

...sanoi kuvaamataidon opettaja ala-asteella minulle kun näytin oman lintu sininen- nimisen työni. Nuo sanat ovat jääneet hyvin mieleen! Tiedän itsekin että "en osaa" vieläkään pirtää kuin tikku-ukkoja yms. Mutta on kyllä ope ollut todella tökerö silloin aikanaan. Nooh, en saanut traumoja tuosta, lähinnä nyt huvittaa, mutta muistan kyllä kuinka tavallaan vähän harmitti tuo opettajan tölväisy. Mutta sinnikkäästi olen jatkanut piirtämistä, vaikka en osaa piirtää. Tykkään tehdä abstakteja kuivoita milloin minnekin paperille, ja se rentouttaakin kivasti. Jokunen aika sitten huomasin että aikuisille on tehty omia värityskirjoja, aivan mahtavaa! Ajattelin että tuo on varmasti todella kivaa puuhaa, varsinkin tälläiselle joka "ei osaa piirtää". Olen merkannut ostoslistalleni Secret Garden-nimisen aikuisten värityskirjan ja tänään ruokakaupan kassalla oli pakko napata matkaan mukaan elämäni ensimmäinen aikuisten värityskirja:


lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannus Helsingissä

Juhannusaattomme alkoi Hakaniemen torilta, joka oli tupaten täynnä iloisia Juhannukseen valmistautuvia helsinkiläisiä. Perunaa ostettiin niin suurin joukoin että jokaiseen perunakojuun oli pitkät jonot. Joimme kahvit ja söimme karjalanpiirakat torikahvilassa, naapurikahvilassa oli elävää musiikkia. Ihana tunnelma. Ja muuten se mikä Hakaniemen torilla on mahtavaa kun siellä ei ole LOKKEJA ollenkaan. Vain kesyjä pikkulintuja, jotka meinasivat kyllä napata herkuistamme osuutensa. 


Torin jälkeen suuntasimme matkamme Kotiharjun saunaan. Meidän oma sauna odottelee pientä remonttia, ylälaude on rikki joten sen vuoksi emme päässeet kotona Juhannussaunaan. Päätimme suunnata ensimmäistä kertaa (vaikka melkein 20 vuotta olemme Helsingissä asunet) Kotiharjun saunaan. Siellä meitä odottikin valtava jono, joka onneksi pieneni nopeasti. Minä suuntasin naisten puolelle ja mies toiselle puolelle. Sovimme kadulle vilvoittelutreffit löylyjen välissä. 

Voi sentään mikä ihana paikka Kotiharjun sauna onkaan, täytyy alkaa useammin käymään siellä. Tuntui että iho lauloi ilosta kun lauteiden lempeitä löylyjä pääsi nauttimaan. Olen itse kova saunoja, saunon joka päivä! Ja aina kun pääsen kunnon puulämmitteiseen saunaan ei voi kuin huokailla onnesta. Ja tuollaisessa todella vanhassa saunassa on tunnelmaa, lauteet oli täynnä saunovia Juhannukseen valmistautuvia naisia. En ollut hankkinut vihtaa, mutta muutamalla saunojalla oli oma vihta ja se tuoksu ja vihtomisen ääni on pelkästään niin rauhoittavaa että hyvin pärjäsin ilman omaa vihtaa. 

Suosittelen kaikille saunojille Kotiharjun saunaa, käykää katsomassa aukioloajat yms. täältä.






Saunan jälkeen kävimme vilvoittelemassa terassilla kunnes palasimme kotiin grillailemaan. Ei ole juhannus mitään ilman grillaamista ja yötöntä yötä! Hyvä Juhannus oli!