Yks juttu vaan minkä haluan kertoa: Tangle Teezer on maailman ihanin hiusharja! Sillä saa megatakut selvitettyä ilman itkua ja hammasten kiristelyä.
Olen nyt puolisen vuotta kampaillut tällä Tangle Teezerillä enkä suostu enää muita kampoja tahi harjoja käyttämään. Suosittelen kaikille lämpimästi tätä ihmeharjaa:
tiistai 19. maaliskuuta 2013
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Skappel-neule
Viime syksynä päässä muhinut ja oikeaa lankaa ja aikaa on odottanut tämä Skappel-neule jonka bongasin Johannalta Kalastajan Vaimon blogista.
Nyt neule on VALMIS. Aloitin neuleen hiihtolomalla ja sain yllättävää lisäaikaa neulomuksille kun loukkasin jalkani ja jouduin jäämään kolmeksi viikoksi sairaslomalle. Neule valmistui nopeasti sitten kun sen vaan sai aikaiseksi aloitettua. Lankana käytin Novitan Kaikua. Se ei ole paras mahdollinen lanka tuolle Skappel-neuleelle. Taitaa olla liian paksua ja tönkköä koska paita ei näytä hyvältä päällä. Tässä muutamia fiiliskuvia paidasta.
Ohje oli ihanan helppo ja haluankin heti alkaa tekemään uutta Skappellia. Ajattelin kevät-/ kesäneuletta niin täytyy etsiä jotain puuvillaa/silkkiä tai vastaavaa ettei paitaan tukehdu.
Kiva tuota oli tehdä ja ihana menestystarina Norjan puolelta koko paidan tiimoilta. Kurkatkaa alkuperäistä ohjetta täältä.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Kallion Puistokirppis goes Suvilahti
En ole ennen nähnyt asiakkaiden jonoa kirppikselle! Lähdimme kirppikseltä yhden jälkeen pois ja ovella oli noin 100:n metrin jono! Ilmeisesti menimme kreivin aikaan paikalle kun emme joutuneet sentään jonottamaan sisälle. Paikalla oli aikamoinen tungossa välillä, ei päässyt eteen eikä taaksepäin. Kävelykepeillä oli kiva kikkailla ihmismassassa. Onneksi kinttu ei ole enää niin kipeä ja sillä pystyy astuaan myös ilman keppejä niin ei tarvinnut varoa niin hurjan paljon vaikka tungos oli valtava. Myyjillä oli halvat hinnat ja ihanaa roipetta ja rytkyä oli myytävänä. Kirppiksellä oli muutenkin kiva meininki verrattuna esim. Valtteri-vainaan ammattilaismyyjä-meininkiin.
Löysin nämä korvikset ja yhden saippuapumppupullon jossa on "timantteja" reunassa.
Suvilahti on niin upea ja kuvauksellinen paikka, siellä jaksaa ihmetellä ja ihailla aina kun alueella käy. Aurinko paistoi ja ilmassa oli selkeästi jo kevään tuntua, ihanaa!
Kävittekö Suvilahdessa ja teittekö löytöjä?
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Vähän jätskiä ja kuvankäsittelyä iPhonella
Hirveen näppärää on napsia luurilla kuvia ja leikkiä Snapseedin kanssa. Tässä viimeisin lopputulos: puoliksi juotu kuppi kahvia ja jätskiä söpössä pikku Origo-kulhossa. I <3 Arabia & finnish design muutenkin.
Välillä sitä miettii että miten ennen pärjäsi kun ei ollut älypuhelinta käytössä?! Nyt on helppo napsia kuvia, käydä tsekkaamassa netistä joku yksityiskohta mihin törmää esim. lehteä lukiessa ja vaikka keskustelussa jossa osalliset eivät muista/ tiedä jotain yksityiskohtaa. Esim. jonkun näyttelijän ikää, puolisoa, syntymäkaupunkia tai muuta todella tähdellistä tietoa mikä on saatava siltä seisomalta tiedoksi.
Hyvinhän sitä pärjäsi ennen ilman kännyköitä mutta kyllä minä ainakin olen niin riippuvainen tuosta kapulasta että en haluaisi olla siitä erossa. iPhone on mun lisämuisti ;) ja ääretön tietopankki joka kertoo kaiken mitä haluan tietää heti just nyt. Vaihtoehtona voisi olla söpö muistivihko johon voisi aina kirjata asiat joista pitää ottaa selvää ja palata niihin sitten myöhemmin kun sen aika on.
Valloittavan ihanaa maaliskuun alkua kaikille ja kevättä kohti, päivä on jo todella pitkä! Hurraa!
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Jalkapotilaan ilon aiheet
Kotisohvalla jo viikko vierähtänyt. Jalka on samassa jamassa kun viikko sitten, onneksi ei siis pahemmaksi ole mennyt. Pikkuhiljaa siitä hyvä tulee, TOIVOTTAVASTI.
Keräsin alle nipun tämän hetkisistä ilon aiheistani. Pienet on ilot yleensäkin, mutta näin kun rajoittunutta elämää joutuu elämään niin sitä iloitsee vieläkin pienemmistä asioista. Olen lueskellut paljon, tehnyt käsitöitä, katsonut telkkaria, komennellut perheenjäseniä tekemään sitä sun tätä yms yms. Ja miettinyt kovasti että kuinkahan kauan toipumiseen menee?! Koska pääsen kävelemään kunnolla? Aika näyttäää.
Kalastajan Vaimon inspiroimana jo viime syksystä asti muhinut idea vihdoin tuotannossa. Skappel-neuleen takakappale on valmis ja etukappale valmistumassa kovaa vauhtia. Lankana: Novitan Kaiku, upea lilaan taittuva ruskea sävy 065. |
Airam termari -kahvi todellakin pysyy kuumana pitkään. |
Linssiluteen käsi vilahtaa. |
Aurinkoa, aurinkoa & kevät tulppaanit <3 |
Aurinko puskee valoa pimeään keittiöön! |
Ystävältä lainatut maailman söpöimmät puukengät & omat kepit <3 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)