sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Tunnelmia perjantain kaupunkipyrähdykseltä, Magnum & Granit

Järjestin perjantaina tyttärelle herkkuyllätyksen. Kutsuin hänet kaupungille "yllätykseen". Kerroin että se liittyy herkutteluun. Bongasin alkuviikosta muutamasta blogista tuon Magnumin Pop Up-jäätelökioskin ja ajattelin että sieltä olisi kiva aloittaa viikonloppu. Tulipahan herkuteltua, itse valitsin omaan jätskiin maitosuklaakuorrutuksen. Päällysteiksi tuli goji-marjoja, makadamia- ja pistaasipähkinöitä ja valkosuklaaraidat, slurpsis oli hyvää! Tytär valitsi hieman eri täytteet ja herkullinen oli hänenkin jätski. Kiva tunnelma oli saatu Vanhan kuppilaan aikaiseksi! Vai mitä?!

Linssiluden piti saada SORMET näkyviin kuvaan! Ihanaa oranssia kesäkynsilakkaa!!!

Kun Magnumit oli nautittu huiviin niin suuntasimme vielä Granitiin Bulevardille. Kiva että saadaan taas uutta ruotsalaista verta ;). Kyllä ne vaan osaa. En ole rapakon takana käynyt koskaan Granitissa niin en osaa verrata, mutta kiva oli Bulevardin liike. Ja vanhan Mokon liiketiloissa kun on ollut jos jonkin sortin butiikkia niin kiva oli saada taas sisustusliike takaisin siihen kulmaan. 

Palvelu liikkeessä oli erinoimaisen hyvä. Ja jotain pientä tarttui matkaankin mukaan. Leipätarjotin tyttärelle ja meillä yhteiseksi tuollaiset musta ja valkoinen tussi jolla voi koristella kaakeleita, peilejä, laseja ja liitutaulun näköistä kontaktimuovia. Heti piti päästä testaamaan kaakeleihin ja kyllä se tussi lähtee pois kun kostealla pyyhkii. Ensin näyttää hurjalta mutta ihan vitivalkoinen tuli mustalla tussilla maalatusta kaakelista.

 


Tältä kaakeli näytti ensi pyyhkäisyllä mutta aikansa kun rättiä hieroi niin kaakeli taas kiilsi valkoisena. Nyt vaan luovuutta kehiin ja uusia kuvioita keksimään. Tosin eiväthän nuo kuviot pitkään kestä, eli eivät ole ikuisia. Mutta kivaa vaihtelua tai hupsuttelua niillä saa aikaiseksi. Minä piirtelin heti rauhanmerkkejä ja sydämiä yms. Tytär taiteili One Direction-logon keittiön kaakeliin, hieno on!




2 kommenttia:

  1. Voi slurpsis tosiaan, millaiset jätskit! Tuossa on jo tosituunauksen makua! Ja näköä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olisin ehkä vähentänyt jäden määrää ja lisännyt täytteitä, sitten olisi ollut ihan täydellinen. Mutta meni tuo noinkin :D

      Poista