keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kalastajan Vaimo - Suosikkineuleita ja suloista arkea

Kalastajan Vaimo julkaisi vähän aikaa sitten ihanan käsityöaiheisen kirjan. Olen ahminut Kalastajan Vaimon blogia jo useita vuosia, ja ihaillut hänen luovuuttaan. Upeaa että hänelle tarjoutui tilaisuus tehdä kirja meidän kaikkien käsityöhullujen iloksi. Johannan blogi saa aina hyvälle tuulelle ja hän inspiroi luovuudellaan vuosi toisensa jälkeen. Voisin väittää olevani hieman koukussa, edelleen.

Suosikkineuleita ja suloista arkea kirja jatkaa samaa inspiroivaa linjaansa kuin Johannan blogikin. Suosittelen kaikille käsityön ja estetiikan ystäville ostamaan tai lainaamaan kirjastosta (onkohan valikoimassa?) tuon kirjan. Omani hankin Adlibriksestä. Heillä on näppärä toiminto jolla voi "ennakkotilata" julkaisemattoman kirjan. Kävin klikkaamassa tilauksen jo hyvissä ajoin ennen kuin kirja oli ilmestynytkään ja sain heti sähköpostia Adlibrikseltä kun kirja oli tupsahtanut heidän hyllyyn ostettavaksi. On muuten ihan paras suomenkielinen kirja-aiheinen verkkokauppa tuo Adlibris. Akateemiset ja Suomalaiset kirjakaupat kalpenevat Adlibriksen rinnalla. Toimitukset tulevat tosi nopeasti yms.

Kirjan yksi monista ohjeista on jämälankahame, jota minäkin aloin jo jokunen VUOSI sitten tekemään. En tykkää noudattaa ohjeita tarkasti ja siksi yleensä sovellan. Noh, nyt oli käynyt niin että olin arvioinut silmukoiden määrän jotenkin väärin ja omasta minihaameestani oli tulossa aivan liian leveä. Olin tehnyt sitä jo sen verran, että en viitsinyt alkaa purkaamaan työtä, vaan mietin että mitä muuta siitä voisi syntyäkään?! Hetken pohdittuani sain päähäni että minä teen siitä pitkän neuletakin. Neuletakista tulikin oikea iisakin kirkko, nimittäin se valmistui vasta nyt - pari päivää sitten. Tosi vielä muutama lanka pitää päätellä yms. Ja tosiaankin kun selasin blogin arkistoja niin täältä voitte käydä kurkkaamassa koska projekti alkoi, ja miltä "minihame" näytti aluksi. 


2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä - luinkin jostain, että tuollainen olisi tulossa, mutta että on jo saatavissakin. Taitaa olla vähän sellainen pakkohankinta Johannafanille;)

    VastaaPoista