sunnuntai 18. elokuuta 2013

Paljuttelua ja maisemia Strömforsin ruukista

Kauan odotettu kyläily ystävien mökille koitti lauantaina. Tiedossa oli mukavaa oloilua ja illan pimetessä pulahdus kuumaan paljuun. Ystävillä on ihana mökkerö, jota ovat rakkaudella kunnostaneet. Tunnelma illalla oli ihana. Sateinen ilma väistyi ja saimme ihailla paljussa tähtiä taivaalta.
Kuvien seassa seikkailevat myös uudet hius tuttavuudet, joita olen blogeista kesän aikana bongannut. Stockalta löysin nämä ihanuudet: Balmain suolasuihke & silkkiparfyymi. Aivan ihania tuotteita. Salt spraytä suihkin aluksi tyveen, pöllytin hiuksia ja se oli siinä.  Lopuksi vielä kiiltoa ja ihanaa tuoksua silk perfumella, aah!

Kotimatkalla ajelimme "maisemareittiä" ja poikkesimme Strömforsin ruukkiin. Ei olla ennen siellä käyty. Olipa ihana paikka ja käsityöläisliikkeetkin olivat vielä kolmen jälkeen auki. Kesäsunnuntaisin ovat kuuteen asti auki. Sopii hyvin meille aamutorkuille. Ihana paikka oli ja taas sai inspiraatiota vaikka mihin kun ihasteli vanhoja taloja, maisemia ja tunnelmia. Kävimme ruukkikahvilassa kahvilla ja jatkoimme aika nopsaan sitten matkaa kotiin. Illaksi on puuhaa, täytyy hinnoitella kirppisroinat jotka viedään Vantaan Ikean viereen Perhekirppis Lanttilaan pariksi viikoksi. Toivottavasti saadaan pöytä myytyä tyhjäksi.




2 kommenttia:

  1. Kaunista <3 Molemmissa paikoissa!

    Olen joskus ohikulkureissulla poikennut tuolla Strömforsissa, harmiksi silloin sattui olemaan kaikki putiikit kiinni. Ehkä parempi niin, kukkarolle :D Mutta paikka oli ihana, toivottavasti tulee joskus käytyä uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervemenoa Strömforsiin, ja kukkaro mukaan, heh!

      Poista