sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Järvimaisemia ja ihania ystäviä

Tänä vuonna päätimme viettää Juhannuksen poikkeuksellisesti ystävien seurassa. Olemme jo vuosia viettäneet Juhannuksen miehen suvun mökillä, mutta nyt ajattelimme kokeilla poikkeamista rutiineista, ja hyvinhän siinä kävi. Tunnelma oli katossa ja ihanaa oli viettää Juhannus parhaiden ystävien luona. Kelihän oli mitä oli niin kävimme vain pikaisesti veneilemässä kun hieman sokerista olimme. Emme varanneet arktisia veneilyromppeita joten pysyttelimme ystävien kotona suurimman osan ajasta. Grillasimme herkkuja, ja katselimme taivaskanavilta vanhoja musavideoita. Niistä on aina hauska kertoa tyttärelle tarinoita. Ja löytyi sieltä yksi sellainenkin biisi jonka 14 vuotias One Direction-fani tunnisti: Forever Young-kipale, jonka 1D myöskin on esittänyt. 

Kävimme muuten Tuhkolmassa katsastamassa bändin, laitan eri postauksen siitä. Oli mahtava keikka, kiva elämys sekä tyttärelle että meille wanhuksille.

Vielä 2 viikkoa arjen punnerrusta ja sitten alkaa kesäloma, ihanaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti