lauantai 11. tammikuuta 2014

Lunta tupaan!

No nyt vihdoin sitä lunta sitten alkoi satelemaan. Pihalla näytti hetki sitten tältä: 


Kynttilöitä ja tuikkuja on ollut valaisemassa tammikuista pimeää lauantaita. En ole vielä nokkaani ulos laittanut. Olemme tyttären kanssa aloitelleet taas hänen huoneen sisustusprojektia. Järjestys vaihtuu usein ja nyt uusitaan kalustusta. Kirjahylly ja koulupöytä lähti myyntiin ja tilalle hommataan kampauspöytä. Tai pöytä ja peili. Sellaiset joiden seurassa on hyvä meikata ja hiuksia laittaa. Onneksi uutta kirjahyllyä ei tarvitse hankkia, roudasin makkarista kapean pitkän korkean valkoisen kirjahyllyn joka on ollut hieman ylimääräisenä koko sen ajan kun täällä ollaan asuttu.

Sisustaminen, huonekalujen siirtely ja tavaroiden kierrätykseen laittaminen on ihanan puhdistavaa! Olemme taas jossain vaiheessa varaamassa Vantaan Lanttilasta pöytää. Nytkin löytyi tyttären huoneesta kaikkea pientä kivaa myyntipöydälle. Haaveena meillä olisi muuttaa vielä tässä lähivuosina uuteen kotiin ja siksi nyt taas yritetään karsia ylimääräistä, ettei sitten muuton aikaan tule paniikkia kaiken tavarapaljouden keskellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti