keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Hiljaista on ollut

Eipä ole täällä blogissa tapahtunut mitään sitten viime syksyn. Olen ollut laiskana ja saamattomana. Luen päivittäin toisten blogeja ja ihmettelen miten he ehtivät niitä päivittää. Ihailen toinen toistaan mahtavampia kuva ja kynnys nousee. En ole ammattikuvaaja ja amatöörinäkin varsinainen tavis. Haluaisin kuitenkin jakaa kanssanne ihania tunnelmia kuvien kera. Ja toki myös jotain ajatuksiakin siinä samalla jakaa.

Yritän taas ottaa itseäni niskasta kiinni, koska mahtavia asioita on varastossa julkaisua varten. Ehkäpä teen ensin jonkun arkistopostauksen jossa kerron kaiken kivasta mitä en ole saanut aikaseksi ajallaan kertoa. Ja yritän, yritän, yritän olla aktiivisempi. Haluan oppia paremmaksi kuvaajaksi ja tämä blogin muokkailukin on hyvää aivojumppaa. Nyt ulkoasu on ihan liian plättänä ja yritän senkin saada paremmalle tolalle.

Tästä on hyvä aloittaa!

Ps. Sainpas kirjoitettua edes yhden lyhykäisen postauksen, jes! Vielä kun etsisi kameran piuhan ja siirtelisi kuvia blogia varten...

Yksi jymypostaus on sitten tehtävä heti ensimmäisenä. Sen nimeksi tulee Vuosituhannen kirppislöytö. Ja sitä odotellessa vilkaiskaa tätä sitruunavettä, nami nami että oli hyvää tuon ihanan salaatin kanssa.




2 kommenttia:

  1. Parasta olisi vaan luottaa siihen, että oma juttu on se hyvä juttu. Mutta tiedän, samoja ajatuksia mullakin on usein... ja onhan se totta, että toisilla on aikaa ja muita mahdollsiuuksia satsata tähänkin harrastukseen paljon. Sen vinkin annan vielä, että kuvaamaan oppii vain kuvaamalla: kamera käteen ja kokeile ! :)))

    VastaaPoista
  2. Kiitos Petriina! Näinhän se on että omaan juttuun pitää myös elämässä luottaa. Täytyy olla armollisempi ja keskittyä oman tien kulkemiseen.

    Ja totta tosiaan, tekemällä oppii! Kameraa käteen ja räpsimään kuvia. Innolla myös odotan että opin käyttämään Photoshoppia paremmin. Harjoitus tekee mestarin!

    VastaaPoista