lauantai 6. syyskuuta 2014

Teatterimuseo Helsingin Kaapelitehtaalla tarjoaa elämyksiä kaiken ikäisille

Kävimme katsomassa Valokuvataiteen museossa #snapshot näyttelyn jokunen aika sitten. Sen jälkeen eksyimme myös Teatterimuseoon. En ole käynyt siellä aikaisemmin ja yllätyin positiivisesti miten kiva paikka se oli, varsinkin meille aikuisille. Näyttämön takana oli puvustamo, jossa sai kokeilla vaatteita, kunhan laittaa takaisin nätisti.

Aluksi ajattelin että en minä nyt jaksa mitään sovittaa, mutta rekeistä alkoi löytymään toinen toisistaan ihanimpia luomuksia ja museossa hurahti pari tuntia pukuja sovitellessa, ja teatterimusaa soitellessa. Olimme pitkään ainoat asiakkaat, saimme häärätä rauhassa.

Luin museon saitilta myöhemmin että siellä järjestetään myös työpaikoille tykypäiviä ja lapsille synttäreitä yms. Varmasti todella mieleenpainuva tilaisuus jokaiselle osallistujalle, iästä riippumatta!

#snapshot näyttely oli myöskin todella hieno kokemus. Moderni nykyajan meininki! Kiitos museolle upeasta ajan hengessä olleesta näyttelystä. Siellä oli hauska seurata mm. kun vanhempi pariskunta otti toisistaan innokkaana selfieitä, ja olivat sukulaisille sitä lähettämässä suoraan näyttelyssä olevalla tietokoneella. Bongasin sieltä myös uuden seurattavan Instagramista, hauskan koiran erilaisissa tilanteissa: Thiswildidea.



Menkää tekin museoon, varsinkin tuonne Kaapelitehtaalle jossa nämä meidän visiteeraamat museot sijaitsevat. #snapshot näyttely on vielä 18.1.2015 asti, joten aikaa on!

Onko nyt jo syyskuu? Kyllä on!

Oj sentään miten nopeasti elokuu meni. Kesäloman jälkeinen työelämä on mennyt vauhdilla eteenpäin. Uusia asioita niin paljon että meinaa välillä pääkoppa poksahtaa. Kaiken uuden työkuvion lisäksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloitin opiskelut avoimessa ammattikorkeakoulussa, huh sentään. Viimeksi olen ollut koulunpenkkiä kuluttamassa vuonna 1996. Muutos on valtava! Ja toki koulukin erilaista. Mutta kyllä tuntuu hassulta istua tunnilla ja syödä pähkinöitä ja laittaa samalla esim. kotiin tekstiviestiä jostain tuiki tärkeästä asiasta -eikä opettaja sano mitään! Ihanaa olla aikuisena koulussa, opiskella vapaaehtoisesti kiinnostavia asioita! Kyllä siinä virkistyy, ja toivottavasti myös viisastuu.

Muistellaan tässä nyt nopeasti menneen elokuun juttuja kera kuvin (by iPhone kaikki), enjoy!

Teurastamon pihalla, ihana paikka! 
Riippukeinussa Teurastamon pihalla, kaupunkilaisten yhteinen piha, tykkään!

Kaffe ja kakku Musiikkitalossa.

Valloittavan ihana ruokakauppa Vantaalla, Palmén. Palvelua tarjolla, veljekset ovat ihan super symppiksiä!
Cafe Kokko ja punatiilinen seinä <3

Cafe Kokko Katajanokalla, cafe latte kauniista lasista.
Barcelona, mummotunnelin nurkilla, kesäloman makuja...
Hotelli helpotus! WC kyltti hyvin näkyvillä! Ei hätä yllätä, ei!

Ja loput kuvat onkin sitten Suvilahdesta, tämän vuoden Flow festareilta. Suvilahti on niin maaginen paikka, aina jaksaa yllättää kun pimeys saapuu ja valot syttyvät.
















Nina Persson